Radisson Blu Hotel, Bucharest - Brain Food Buffet

Ruoka ja juoma

Meille ruoka on ykkösasia – ei sivuseikka

Houkuttelevaa, terveellistä ja kestävän kehityksen mukaista ruokaa

Joustava palvelumme on räätälöitävissä kaikenkokoisia tapahtumia varten. Ruokalistoillamme kansainväliset ja korkealaatuiset raaka-ainekset saavat paikallisia vivahteita, ja annokset ovat myös houkuttelevan näköisiä. Me voimme huolehtia cateringiin liittyvistä päätöksistä puolestasi riippumatta siitä, oletko kiireinen tapahtumasuunnittelija vai järjestämässä tapahtumaa vain satunnaisesti. Tarjoilemme mieleenpainuvia ja paikallisia annoksia ja juomia kaikki erityisruokavaliot huomioiden.

Radisson Meetings - Food and beverage

Houkutteleva

Terveellinen ruoka voi olla samalla herkullista ja houkuttelevaa. Valmistamme terveelliset vaihtoehdot täysin samalla huolella ja pieteetillä kuin hemmotteluherkut. Aidosti hyvässä ruokavaliossa on kyse tasapainosta. Ruokalistoillamme on terveellisten annosten lisäksi myös herkutteluannoksia, jotka saavat asiakkaamme rentoutumaan ja tuntemaan olonsa kotoisaksi.

Astiat ja ruokailuvälineet on valittu kunkin alueen mukaan. Se auttaa luomaan persoonallisen ja visuaalisesti kiinnostavan tyylin, joka lisää vieraanvaraista tunnelmaa ruokailuhetkiin.

Terveellinen

Kokoukseesi osallistuvat eivät usein halua muuttaa rutiinejaan työmatkoilla. Jokaisen ruokalistan luovien annosten perustana ovat korkealaatuiset ja tuoreet raaka-aineet. Tarjolla on runsaasti terveellisiä vaihtoehtoja, joista löydät sopivat jokaiseen ruokavalioon, kulttuuriin ja elämäntapaan.

Kasvipohjaiset ateriat voivat olla herkullisia, terveellisiä ja kaikille soveltuvia. Pyrimme siihen, että jokaisen tapahtuman tarjoiluista jopa 40 prosenttia on vegaani- ja kasvisvaihtoehtoja. Huomioimme kaikkien osallistujien tarpeet tarjoamalla myös annoksia, jotka eivät sisällä gluteenia tai muita allergeeneja.

Radisson Meetings - Food and beverage
Radisson Blu Leogrand Hotel, Chisinau - Restaurant Buffet

Kestävän kehityksen mukainen

Kestävän kehityksen mukaisen ja samalla skaalautuvan ruoka- ja juomatarjonnan luominen ei ole aina yksinkertaista. Olemme kuitenkin työskennelleet ahkerasti sen eteen, että ruokalistamme on suunniteltu paikallisten ja kunkin satokauden raaka-aineiden pohjalta. Lisäksi painotamme ruokahävikin vähentämistä. Teemme yhteistyötä luotettavien toimittajien kanssa, jotta pystymme jäljittämään raaka-aineet aina tuottajalta pöytään asti. Pyrimme minimoimaan kalastus- ja karjataloudelle aiheutuvat vaikutukset. 

Lue lisää vastuullisesta Think Planet ‑liiketoimintastrategiastamme täältä.