Park Plaza Belvedere Medulin - Matkakohdekuva - Näkymä Medulinista

Medulin

Tätä aitoa ja rauhallista pikkukaupunkia Istrian niemimaalla koristaa maisema, jossa on paljon vaikutteita roomalaisesta arkkitehtuurista. Nykyään se on täydellinen yhdistelmä koskemattomia luonnonalueita ja pikkukaupunkitunnelmaa. Tule lumoutumaan kristallinkirkkaista vesistä ja herkullisesta ruoasta!

Hiekkarannat odottavat Medulinissa

Istrian kärkiosassa sijaitseva Medulin on mitä parhain rantalomakohde koko perheelle. Siellä on laaja valikoima erilaisia rantoja hiekkaisista kivikkoisiin tai pikkukivisiin. Medulin Rivierassa sijaitseva kaupunki on vain 10 kilometrin päässä Pulan upeista arkkitehtonisista nähtävyyksistä.

Nykypäivän moderni rantalomakohde Medulin sai alkunsa jo Rooman vallan aikana. Sen kohdalla sijaitsi muinainen kaupunki Mutila, josta se on saanut nykyisen nimensä. Mutila tuhoutui 100-luvulla eKr. Kaupunki on kohdannut historiansa aikana paljon ylä- ja alamäkiä. Todellisen huippunsa se saavutti kuitenkin venetsialaisten hallinnon aikana 1600-luvulla. Nämä olivat hurmaantuneet kaupungin luonnollisesta kauneudesta. Kaupunki oli pääasiassa kalastuskylä 1800- ja 1900-luvuilla. Vasta 1960-luvulla siitä tuli suosittu rantalomakohde.

Menneisyyden jäänteitä löytyy joka puolilla aluetta, kuten Vizula-nimisessä arkeologisessa kohteessa. Siellä esitetään kesäisin näytelmiä Crispuksesta, Rooman keisari Konstantinus Suuren vanhimmasta pojasta, ja tämän kuolemaan liittyvästä legendasta. Rannikolta voit löytää erilaisia tuulimyllyjä 1800-luvulta, ja keskustassa puolestaan sijaitsee pyhän Agneksen kirkko. Nämä ovat merkittäviä maamerkkejä, jotka kuvastavat kaupungin perintöä.

Nykypäivän Medulin on parhaimmillaan kesäkaudella, jolloin se tarjoaa vierailijoille runsaasti viihdettä ympäri vuorokauden. Tule ruskettumaan suosituille rannoille, kuten Bijecalle, Belvederelle ja paikallisten suosikille Skrapelle. Täällä on myös mahdollista harrastaa erilaisia vesiurheilulajeja, kuten vesihiihtoa, banaaniveneajeluita, purjeliitoa, purjelautailua ja vesiskootteriajoa. Diskot ovat auki illasta aamuvarhaiseen, ja terasseilla soitetaan livemusiikkia joka yö.

Tutustu kauniisiin pyöräreitteihin ja maista Medulinin herkullisia ruokalajeja, joihin kuuluvat rapusalaatti, seepiarisotto, istrialainen prosciutto ja alueen lukuisat tryffeliherkut.

Suodattimet

  • Palvelut
  • Arvostelu
  • Hotellityyppi
  • Sijainti
  • Hotellibrändi
Lajittelujärjestys
Osipovica 33 0.72 mailia / 1.16 kilometriä keskustaan sijainnistasi
pph logo
Park Plaza Belvedere Medulin - Superior Room
Kimmeltävän Adrianmeren rannalla sijaitsevan Park Plaza Belvedere Medulin -hotellin vieraat ovat lähellä Etelä-Kroatian suosituimpia kohteita. Esimerkiksi Belvederen ja Bijecan rannat houkuttelevat pariskuntia romanttisille kävelyille ja perheitä urheilemaan ja viettämään aikaa yhdessä.
Tripadvisor Rating 4.5

1275 arvostelua

Loading...

Tutustu: Kroatia

Kroatia: tutustu muihin matkakohteisiin