Radisson Meetings - Grand Placen aukio, Bryssel

Bryssel

Euroopan johtava kaupunki kokousten ja tapahtumien järjestämiseen

Miksi valita Bryssel tapahtuman järjestämispaikaksi?

Alan asiantuntijat ovat jo usean perättäisen vuoden ajan valinneet Belgian pääkaupungin Brysselin Euroopan parhaaksi kokouskohteeksi. Bryssel tarjoaa merkittävän määrän etuja kokousten järjestäjille: keskeisen maantieteellisen sijainnin, vahvan kansainvälisten järjestöjen verkoston sekä upeita kokoustiloja.
 
Bryssel on luonnostaan lämminhenkinen kaupunki, jossa joka puolelta maailmaa tapahtumiin tulevien vieraiden on helppo sulautua joukkoon ja tuntea olonsa kotoisaksi.

Erinomainen sijainti sekä paikallisille että kansainvälisille osallistujille

Brysseliin on helppo saapua niin lentäen kuin teitä ja raiteita pitkin. Pikajunien ansiosta Brysseliin on alle kahden tunnin matka Pariisista, Lontoosta, Amsterdamista ja Kölnistä ja vain kolmen tunnin matka Frankfurtista.
 
Tapahtuman osallistujat pääsevät liikkumaan kaupungissa joko kävellen tai raitiovaunulla, bussilla tai metrolla. Brysselin päärautatieasema Midi ja kansainvälinen lentoasema sijaitsevat molemmat alle 20 minuutin junamatkan päässä kaupungin keskustasta ja kolmesta kauniista Radisson Hotels -hotellistamme. 

Erityisen upeita tapahtumapaikkoja

Jos etsit täydellistä tapahtumapaikkaa loistavalla sijainnilla Brysselissä, Radisson Hotels -hotelleista löydät neljä upeaa hotellia, joista valita: 

Radisson Collection Grand Place Brussels - Aula

Radisson Collection Hotel, Grand Place Brussels

Radisson Collection Hotel, Grand Place Brussels sijaitsee aivan kaupungin sydämessä, ja se tunnetaan lasisesta 7-kerroksisesta atriumistaan. Hiljattain kunnostettu 1 270 neliömetrin suuruinen kokouskeskuksemme varmistaa loistavat kokoukset ja tapahtumat.

Radisson RED, Brussels - Aula

Radisson RED Brussels

Ainutlaatuisia lifestyle-elämyksiä tarjoava Radisson RED Brussels sijaitsee Eurooppa-korttelissa aivan Euroopan parlamentin ja Euroopan komission rakennusten vieressä. Kolme tapahtuma- ja pelistudiotamme tarjoavat innostavat puitteet jopa 75 vieraalle.

Park Inn By Radisson Brussels Midi, Brussels - Kokoustila

Park Inn by Radisson Brussels Midi Hotel

Täydellisessä paikassa aivan Gare du Midin aseman vieressä sijaitsevassa Park Inn by Radisson Brussels Midi Hotel -hotellissa on seitsemän joustavasti muokattavissa olevaa kokoustilaa, joissa on tilaa jopa 70 vieraalle.

Park Inn by Radisson Brussels Airport - Kokoustila

Park Inn by Radisson Brussels Airport Hotel

Park Inn by Radisson Brussels Airport Hotel sijaitsee vain viiden kilometrin päässä Brysselin kansainväliseltä lentoasemalta. Tilavin huoneemme on kooltaan 133 neliömetriä, joten se sopii loistavasti myös suurempien kokousten tai tapahtumien järjestämiseen.

Kierros kansainvälisessä Brysselissä

Euroopan pääkaupunkina pidetty ja hiljattain Euroopan kestävimmäksi kaupungiksi valittu Bryssel on taidokas yhdistelmä historiallista koristeellisuutta ja modernia kansainvälistä elämäntapaa. Olipa kyse vaikuttavasta historiasta, moderneista innovaatioista, taiteesta tai ruokakulttuurista, Bryssel tarjoaa lukemattomia elämyksiä, joiden ansiosta tapahtumasi osallistujat varmasti viihtyvät ja nauttivat olostaan.
Radisson Meetings - Grand Placen aukio, Bryssel

Grand Placen aukio

Historiallisen Brysselin sydämessä sijaitsee Grand Place, kaupungin keskusaukio ja ikonisin maamerkki. Aukiota ympäröivät Brysselin kaupungintalo, kaupunginmuseo sekä useat koristeelliset kiltatalot, joiden ansiosta se nimettiin vuonna 1998 UNESCOn maailmanperintökohteeksi. Aukio on täydellinen paikka, kun haluat uppoutua kaupungin historiaan.
Radisson Meetings - Mont des Arts, Bryssel

Mont des Arts

Grand Placen aukiota reunustavalta Mont des Artsin kukkulalta on kuvankauniit kaupunkinäkymät. Lisäksi alueella on useita paikallisia museoita ja historiallisia rakennuksia, kuten BOZARin taidekeskus, Belgian kuninkaalliset taidemuseot sekä musiikki-instrumentteja esittelevä Musée des Instruments de Musique.
Radisson Meetings - Kuninkaanlinna, Bryssel

Brysselin kuninkaanlinna

Brysselin kuninkaanlinna on avoinna vierailijoille vain muutaman viikon vuodessa, mutta jo sen julkisivu on upea historiallinen nähtävyys ja yli puolet pidempi kuin Buckinghamin palatsin julkisivu. Kuninkaanlinnan edustalla sijaitsee Parc de Bruxelles, uusklassista tyyliä edustava kaupunkipuisto, joka on rakennettu Coudenbergin palatsille keskiajalla kuuluneille metsästysmaille.

Ruokataivas

Kaupungissa on yli 2 000 erilaisia ruokakulttuureita edustavaa ravintolaa, mikä tarkoittaa 138 ravintolaa jokaisella 1,6 neliökilometrin alueella. Bryssel tarjoaa monipuolisia ruokaelämyksiä klassisesta eurooppalaisesta fine dining -ruokailusta paikallisiin maailmankuuluihin belgialaisiin perunoihin. 
 
Nauti olostasi yhdessä Euroopan monimuotoisimmista pääkaupungeista. Maistele makeita herkkuja, kuten rapeita vohveleita tai hienointa suklaata, jota valmistetaan kaupungin useissa artesaanisuklaapuodeissa. Lisäksi Brysselissä saa artesaaniolutta useista paikallisista panimoista sekä upeita aterioita hurmaavista ravintoloista. Matkastasi tulee todellakin ikimuistoinen.

Valokeilassa

47 Rue du Fossé aux Loups, Bryssel,1000,Belgia
15 arvostelua
Grensstraat 3, Diegem, Bryssel,1831,Belgia
376 arvostelua
Place Marcel Broodthaers Plein 3 , Bryssel,B-1060,Belgia
1861 arvostelua
Rue d’idalie 35, Bryssel,1050,Belgia
1008 arvostelua